Make your own free website on Tripod.com

~Silkki unelmia~

Etusivu | Jotain minusta | Örkkini.

Kauan sitten paavi päätti, että kaikki juutalaiset karkoitetaan Vatikaanista. Juutalaisten keskuudessa nousi luonnollisesti kova vastustus ja he vetosivat keisariin. Asia oli keisarin kannalta kiusallinen ja hän esitti, että paavi ja juutalaisten edustaja väitelköönt uskontojensa paremmuudesta. Jos paavi voittaa, juutalaiset lähtevät, ja jos juutalaiset voittavat, he saavat jäädä. Molemmat suostuivat tähän. Juutalaiset tajusivat, ettei heillä olisi mitään mahdollisuuksia. Niinpä he muodon vuoksi valitsivat erään tavallisen, keski-ikäisen Moishe-nimisen vaatekauppiaan edustajakseen. Tämä asetti kuitenki yhden ehdon väittelylle: kumpikaan puoli ei saa puhua. Sekä paavi että keisari suostuivat Moishen ehtoon. Sitten alkoi suuri väittely. Aluksi Paavi ja Moishe istuivat ja tuijottivat muutaman minuutin toisiaan. Sitten paavi nosti kätensä ja kolme sormea pystyyn. Moishe vastasi siihen nostamalla yhden sormen pystyyn. Paavi heilutti sormiaan päänsä ympäri.Moishe osoitti maata, jolla he istuivat. Paavi veti esiin öylätin ja viinilasin. Moishe veti esiin omenan. Silloin paavi nousi seisomaan ja sanoi: -Minä luovutan. Tämä mies on liian hyvä. Juutalaiset saavat jäädä. Tuntia myöhemmin kardinaalit kokoontuivat paavin ympärille ja kysyivät, mitä oli tapahtunut. Paavi selitti: -Ensin kohotin kolme sormea, jotka edustavat pyhää kolminaisuutta. Hän vastasi kohottamalla yhden sormen muistuttaakseen, että meidän kummanki uskonnossa on vain yksi Jumala. Sitten heilutin sormiani pääni ympärillä näyttääkseni, että Jumala on kaikkialla ympärillämme. Hän vastasi osoittamalla maata, että Jumala on juuri tässä, meidän kanssamme. Lopuksi otin esiin öylätin ja viinin näyttääkseni, että Jumala on antanut syntimme anteeksi. Hän otti esille omenan muistuttaakseen perisynnistä. Hän pystyi vastaamaan jokaiseen väitteeseeni. Mitä muuta saatoin tehdä kuin luovuttaa? Samaan aikaan juutalainen yhteisö kokoontui Moishen ympärille ja kysyi mitä oikein oli tapahtunut. Moishe vastasi: -Ensin paavi sanoi, että juutalaisten on lähdettävä kolmen päivän aikana. Minä vastasinn ettei yksikään lähde. Sitten hän sanoi, että koko kaupunki puhdistetaan juutalaisista. Minä sanoin, että pysymme siinä missä olemme. Kun Moishe piti tämän jälkeen pitkän tauon selityksestään, muuan nainen kysyi: -Entä sitten? -En oikein tiedä, mutta hän otti esiin lounaansa ja minä otin omani.
© Tirppa

Olet


Ilmainen www-laskuri

kävijä sivuillani


i94077193_12761.gif